(Teksti Golden Ring ry:n sivuilta)
 

Luonne:
Kultainennoutaja eli kultsu on terverakenteinen, keskikokoinen, älykäs, miellyttämisen haluinen ja luontaisen työskentelykyvyn omaava koira. Se, että se on sitäpaitsi kaunis ja viehättävä, ei tee siitä yhtään vähempää toimintakyvytöntä. Kultainen ei myöskään ole pelkkä seurakoira, vaan se kaipaa paljon liikuntaa sekä ohjattua toimintaa. Käytöshäiriöt johtuvat usein tekemisen puutteesta. Se ui erittäin mielellään, asteikolla mutaojasta avantouintiin kelpaa mainiosti. Rotu on myös lapsiystävällinen, eli on luonteeltaan hyväntahtoinen, ystävällinen ja luottavainen. Kerran pari vuodessa saa varautua karvanlähtöön, jota lähteekin aina ihmeteltävän paljon.

Väri: Mikä tahansa kullan- tai kermanvärinen vivahde, ei punainen eikä mahonginvärinen. Muutama valkea karva rinnassa sallitaan. Kultsulla on myös tiheä ja vettä hylkivä aluskarva.

Karvapeite: Sileä tai laineikas ja runsashapsuinen, jossa kuuluu olla tiheä ja vettä hylkivä aluskarva.

Ulkomuoto: Rungoltaan kultainennoutaja on tasapainoinen, jonka rintakehä on syvä, lanne lyhyt ja selkälinjan kuuluu olla suora. Raajat ovat voimakkaat ja koira on hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Pää on tasapainoinen ja puhdaslinjainen. Kallo on leveä, muttei karkea ja liittyy kauniisti kaulaan. Kuono on voimakas, leveä ja syvä. Kuonon ja kallon kuuluu olla suurin piirtein samanpituiset. Otsapenger selvä. Kirsu musta. Silmät ovat tummanruskeat, etäällä toisistaan ja luomien reunat tummat. Korvat ovat keskikokoiset, kiinnittyneet suurin piirtein silmien tasalle. Häntä ulottuu kintereeseen. Kiinnittynyt selkälinjan korkeudelle ja koira kantaa sitä suorana selän tasalla. Hännänpää ei kaartunut Ihannekorkeus on uroksilla 56-61 cm ja nartuilla 51-56 cm.
 
Lisätietoja
 
 
Takaisin